sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hiihdon hurmaa


Kun olimme huvitelleet kylliksi vauhdittamalla itsemme mäkihypyn huimaan liitoon Salpausselän kurvikkailta kupeilta, oli aika suunnata suksien kärjet kohti pohjoista ja lähteä sivakoimaan kohti uusia seikkailuja.



 Sää suosi hiihtopartiotamme ja järven jäät sekä Päijät-Hämeen laajat peltoaukeat olivat saaneet kestävän ja kimaltelevan kuorrutuksen jonka hankikanto siivitti matkaamme eteenpäin. Ensimmäisenä etappinamme oli viehettävä Vääksyn kylä Asikkalan kunnassa. Oli aika tankata hieman.
 Kaisan tupaleipomo erään viehettävän rakennuksen kivijalassa oli kertakaikkiaan herkullinen tuttavuus. Kahvi oli hyvää ja vahvaa, rieskat ruokaisia, persiljavoi mitä maukkainta ja ne kakut ja muut makiat! Myös henkilökunta oli mitä miellyttävintä ja Löytäjät saivat lämpimän vastaantoton.
Kahvilaleipomossa oli vilkasta sutinaa, asiakkaita tuli ja meni ja muhkeat kakkupalat, tuoreet pullat, riskat ja sämpylät katosivat rapiseviin paperipusseihin samalla kun pikkuruisen leipomon uunit paistoivat lisää herkkuja punaisena puhisten.
 Vielä pieni lepohetki tupaleipomon pihaterassilla ja sitten takaisin talvisen koitoksemme pariin.
Viitailan lakeuksilla sivakoidessamme huomasimme yhtäkkiä saapuneemme tutuille seutuville. Sehän on valtionvarainmandariinimme residenssi! Viiri ei kuitenkaan ollut salkoon nostettuna, mistä päättelimme, että rakkaan valtiomme edustaja on parhaillaan ulkomaankomennuksella edustustehtävissä . 
Kipakan tuulen saattelemana oli aika suunnata jo kotia kohti.

Reipashenkisellä ulkoilmaelämällä on oma tenhonsa, mutta Löytäjien hiihtopartiosta jokainen oli varmasti mielissään, kun kotirannan tuttu profiili höyrylaivoineen piirtyi horisonttiin. 



Mitä mainioin päivä mäkihyppyineen, hiihtosuorituksineen ja muine liikunnallisine koitoksineen. Tämä ei varmasti ole viimeinen kerta, kun tutkimusseurueemme taittaa taipaletta tällä miellyttävällä tavalla. Suurta iloa meille - ja kuten tyytyväisyydellä pistimme merkille, myös muille jäällä liikujille - tuo näiden puisten hiihtovälineiden täydellinen funktionaalisuus sekä niiden muodon tenhoava kauneus.  

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Pidemmälle, korkemmalle, enemmän!

Täällä Lahdessa, Salpausselän syleilyssä, on varsin luontevaa antautua mäkihypyn tenhoavaan maailmaan. Tähän jaloon urheilukoitoksen valmistautuminen alkaa kunnon aamiaisella.
Mestarikokin ohjeiden mukaan täydellinen aika uppomunan paistamiselle on 2 minuttia 52 sekuntia, joten aamu alkaa tuijottamalla omaa munaa ja ottamalla aikaa sekuntikellolla.

 Pirskahtelevaista tämä etelän hetelmä. Suojalasit tulevat jälleen kerran tarpeeseen.

Löytäjien Rover-merkkinen maastoajoneuvo vie meidät kisailumontulle.
Valmiina koitokseen!

Sukset olalle ja kapuamaan kohti korkeuksia.


Valmiina hyppyyn! Kanssalöytäjät kannustavat luottavaisina.

Seuraavan koitoksen vuoro.


Go!
Mikä aistikas alastulo!

Välskärimme H.M. Globin on luonnonlahjakkuus. Täydellinen telemark-alastulo.


 Olipas mukava ja lennokas talvipäivä. Lihakset on nyt lämmitelty seuraavaa koitosta: funlandiahiihtoa varten. Siitä raportoimme mitä pikimmiten!

Tässä vielä inspiraatioksi Suomi filmin mainio reportaasi mäkihypyn uusimmista tuulista


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tyylikkäästi Tampereella

Löytäjät saivat vihiä tyylitietoisten ihmisten kokoontumisesta Tampereen Vapriikissa. Nysse saapui tuohon Pirkanmaan tenhoavaan keskuskaupunkiin ja suuntasimme oitis myyntipöytien houkutusten ääreen.

"Täällähän on tarjolla myös herrainmuotia", ilahtuvat herrat Richard ja Rompylon. Löytäjien naisväki taas ihastui mitä enimmissä määrin erääseen viehkoon kenkäpariin joita Vapriikin vitriineissä esiteltiin. Oli siellä toki esillä myös järkeviä ja käytännöllisiä varsikenkiä tutkimusmatkailukäyttöön.

Tapahtumassa oli totta tosiaan erittäin tyylikästä joukkoa! Lopuksi saimme vielä nauttia mitä viekoittelevimmasta eksoottisesta tanssista, josta häveliäisyyssyistä esitämme vain varjokuvajaisen.

Kiitos Tampere ja kiitos Fintage mitä miellyttävimmästä lauantaipäivästä!































perjantai 4. tammikuuta 2013

Bonne année!

Bonne année from the  Societe de experimental de vouerix et science natural u mystique.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Tieteen nimissä, CIN-CIN!


Uuden vuoden kunniaksi valistakaamme itseämme jalojen juomien saralla. Löytäjien tieteelliset tutkimukset ovat mahdollistaneet alkoholia sisältävien ainesosien hankinnan näin kieltolain kurimuksessakin, sillä rahtaammehan öisessä saaristossa mahonkiveneellämme tätä turmiollista nestettä vain tieteellisiin tarkoituksiin. Ja niin olemme suurella uhrautuvaisuudella antautuneet erilaisten klassisten juomasekoitusten testaamiseen ja jaamme tässä alustavien tutkimustemme tuloksia.


BEE'S KNEES
Cocktail-lasi
valkoista rommia,
appelsiinimehua
limettimehua,
orange bittersiä,
appelsiininkuorta
Noilta salakapakassa illat pitkät notkuvilta, savukkeita imeviltä ja jazzia kuuntelevilta Flapper-tytöiltä on tämä kerrassaan herkullinen ja iloisen keltainen juomasekoitus saanut nimekseen Bees Knees. Teille jotka ette puhu flapperiä mainittakoon, että fraasin takoitus on sama kuin - an extraordinary person, thing, idea; the ultimate! Ainekset ravistetaan sheikkerissä jäiden kanssa ja kaadetaan siivilän läpi jäähdytettyyn cocktaillasiin. Lisätään appelsiininkuoresta kaiverrettu hienostunut kiehkura.



CHANPAGNE CLASSIC
 shampanja- tai cocktaillasi
sokeripala
angostuurakatkeroa
kuivaa shampanjaa
 tl brandya
coctailkirsikka
 Ah, shampanja, tuo juomista jaloin. Tässä cocktailissa todella on sitä jotakin. Tämä on oikeaa kuplivaa elämäneliksiiriä ja todellinen ilo myös silmälle. Sen valmistamisessa on myös erityistä viihdykettä sokeripaloineen ja angostuuratippoineen. Löytäjät suosittelevat!



KIR ROYAL
champanja- tai cocktaillasi
skumppaa
mustaherukkalikööriä.
 Shampanjalla ei voi mennä pieleen. Tässä astetta helpompi drinkki loppuiltaa ajatellen, kun cocktailsheikkerit uhkaavat lähteä hansikkaasta ja mittakuppi on jo hukkunut. Pisteitä kauniista värisävystä.



CUBA LIBRE
pitkä tai tavallinen lasi
Hiero lasia limetillä
Lasi täytetään jäällä,
ja siihen lisätään kolaa ja rommia suhteessa 2:1.
Lopuksi limettiviipaleesta puristetaan mehut lasiin ja
 viipale pannaan koristeeksi.
 Tässä virkistävä drinkki johon myös hyvän ystävämme Ernest Hemingwayn nimi usein liitetään. Sen väitetään olevan hänen suosikkidrinkkinsä. Mutta niin tosin sanotaan myös Death in the Afternoon –drinkistä… ja  Daiquirista.


DAIQUIRI
cocktail lasi,
sekoitetaan sheikkerissä jäiden kanssa, ei jäitä lasiin.
8 parts white Cuban rum
2 parts lime juice
1 part simple syrup (sokerivettä)

MANHATTAN
cocktail lasi
5 parts American whiskey
1 part Italian (sweet) vermouth
dash of Angostura bitters to each drink
Stir with ice, strain into a cocktail glass and serve garnished with a maraschino cherry.
Tässä astutaan kohti satama-alueen salakapakkaa ja sen kansainvälistä tunnelmaa erinomaisine juomavalikoimineen, merimiehineen, kiertolaisineen, salakuljettajineen ja ilolintuineen. Ja sellaisissa paikoissahan suositaan tunnetusti viinaa viinalla -tyylisiä drinkkejä. Manhattan on yksi kuudesta perusdrinkistä, jotka mainitaan David A. Emburyn klassikkoteoksessa The Fine Art of Mixing Drinks. Splendid I say! 

Löytäjät toivottavat kaikille maailman seikkailijoille, herrasmiehille ja –naisille, tutkimusmatkaajille ja tieteen tekijöille Hyvää Uutta Vuotta!





sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Löytäjät ratkaisevat murhamysteereitä ja heittävät tarkastajaa hatulla

Murder is announced

Tylsistyminen on mielen ja aivojen suurin vihollinen. Tarvittiin imponoivaa ohjelmaa tutkimusseurueemme riemuksi ja mielenvirkistykseksi  ja mikä piristäisikään päivää paremmin kuin vanha kunnon murha.
Ja näin ratkeaa ketä osoittaa tuo julma kohtalon sormi. Minkä roolin kukin itselleen silinterihatun syövereistä nostaakaan.
Jännitys tihenee pimeässä huoneessa suorastaan piinaavaksi ja yht´äkkiä kuuluukin tuo mitä karmaisevin kirkahdus ja dramaattisten kuolonelkeiden aikaansaamaa kolinaa. Sekaannus taltuu vasta kun ponteva rikostarkastaja astuu huoneeseen ja kaasulyhdyn jälleen loistaessa ryhtyy hän etsimään valaisua tähän mitä synkimpään tilanteeseen.
  
Murhanhimoinen seurueemme innostui illan mittaan useampaankin hirmutekoon ja rikostarkastajilla oli mitä totisin työ syyllisen selvittämisessä. Niin vakuuttavasti todisteli syyttömyyttään vuoroin kirkkoherra, piika, utelias naapuri, autokuski, hemaiseva vamppi, ankara kieltolain vastustaja, paroni kuin hemmoiteltu perijätärkin.
"Missä olitte kun murha tapahtui" tivaa inspektori selvästi jotain salailevalta piikalikalta.  
Kaikilla tuntuu olevan pätevä alibi, mutta rikostarkasta ei luovuta helpolla.
"Olin vain hakemassa rahoitusta kirkon vuotavan katon korjaukseen" vakuuttaa  vuorostaan komisaarion prässättävänä oleva Kirkkoherra

Hattutemppuja

Kun olimme saaneet murhanhimomme tyydytettyä päätimme käyttää aikamme ja tarmomme keskittymällä tulevien Chap-olympialaisten kehittelyyn. Taittuuhan talven selkä aikanaan ja keväiset kiistoilukisat ovat olleet jo jonkin aikaa suunnitteilla. Löytäjien koelaboratoriossa kehitellään ahkerasti herrasmiesmäisiä lajeja joiden tiimoilta aiomme keväällä haastaa kaikki samanhenkiset mittelöitsijät jaloon kilpaan. Yksi kehittelemistämme suosikkilajeista on ehdottomasti:

Heitä tarkastajaa hatulla!

Tässä Amelie näyttää mallia lämmittelykierroksella.

Nyt on lihakset lämmitelty ja päästään vakavamielisen suorituksen pariin. Serpentinalla onkin urheiluvälineet jo hallussa ja tarkastaja moitteettomasti asemissaan.

Tässä nähdään täyden kympin suoritus, suorastaan yliluonnollinen hattutemppu meedioltamme Enialta. 

Hattu laskeutuu täydellisesti tarkastajamme päähän.

Mitä puhtainta rehdin kiistoilun tuomaa riemua. Tarkastaja saa taas hattunsa ja Hra. Mortel tuulettaa.

Ennen urheilivat vain miehet, mutta naiset eivät tälläkään saralla ole voineet suvaita miesten yksinoikeutta. Tässä Amelien tyylinäytös. Hattu on vääjäämättä matkalla maaliinsa.

Lopulta on aika vaihtaa tarkastajaa, jotta urhea maalitaulummekin pääsee kiistoilun makuun.

Ja hän osoittautuukin oikeaksi luonnonlahjakkuudeksi. Löytäjät ovat totta tosiaan vahvoilla tulevissa Chap-olympialaisissa.

Uups, nyt taitaa kyllä mennä heitto hieman pitkäksi.

Tässäpä mallia huippusuorituksesta.
Lopuksi kokoonnuimme vielä varsin urheilulliseen yhteispotrettiin Löytäjien Chap-joukkueesta. Hatunheiton lisäksi suunnitteilla on mm. polkupyöräturnajaiset sekä "solvaa tarjoilijaa" -kisat. Lisää lajeja pitää vielä kehitellä koelaboratoriossamme. Mutta julkistamme jo tässä vaiheessa haasteen kaikille herrasmiehille ja -naisille. Chap-olympialaiset pidetään 2013. Kaikki oikean Chap-hengen omaavat joukkueet ovat mitä tervetulleimpia mukaan.