sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Luonnontieteellinen tutkimusmatka Hämeen korpimaihin

Filmografinen reportaasi Löytäjien luonnontieteellisestä tutkimusmatkasta Hämeeseen. Kiitos Liesjärven kansallispuisto ja Korteniemen tilan väki hienosta päivästä ja makoisista löylyistä tunnelmallisessa savusaunassa.

Löytäjät kiittävät metsänvartijaa vieraanvaraisuudesta, vaikka hän itse olikin suorittamassa Metsähallitukselta saamaansa raatelevaisten eläinten harvennustehtävää, eikä meillä ollut tilaisuutta tavata henkilökohtaisesti.

Kiitos myös torpan ahkeralle emännälle, joka kovin ystävällisesti lämmitti tuon mainion saunan ja muutoinkin huolehti tutkimusseuramme jäsenistöstä, vaikka hänellä oli kädet täynnä töitä. Metsähallituksen maisterit saapuvat pian taas vuotuisille metsästysretkilleen ja herrasväen majoittaminen kuuluu metsänvartijan torpan velvollisuuksiin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Fischerprizen loki

Löytäjän toimitukseen saapunut sähkösanoma STOP A.S.S. Fishcherprizellä uusi laite STOP vedenalainen tutkimus mahdollinen STOP uusi tutkimusmatka alussa STOP:

Otteita A.S.S. Fishcherprizen kapteenin lokikirjasta. Aluksen monivuotiselta tehtävältä tutkia ja kartoittaa viimeisiä korpimaita ja urhoollisesti mennä minne se ei ennen ole mennyt. Julkaistavaksi nyt kun tehtävä on suoritettu ja olemme palanneet pitkältä matkaltamme. Olittekin varmaan jo ihmetelleet palaisimmeko lainkaan?

Ensimmäinen loki, lentovuorokausi 3

Palattuamme höyryilmalaiva Fischerprizen menestyksekkäältä neitsytmatkalta (jonka aikana löysimme mm. äärimmäisen harvinaisen ja kammottavan lumimiehen ja allekirjoittanut sai ilon ampua sen lähempää tutkimusta ja mahdollista täyttämistä jonkin museon antikvaarista kokoelmaa varten) päätimme ryhtyä tutkimaan Itänavan mysteeriä. Neitsytmatkalla oli ilmennyt joitakin puutteita aluksemme varustuksessa ja nämä piti tietenkin ensi tilassa korjata. Ongelmallisin näistä oli meren pinnan alaisten kohteiden kartoittaminen. Saattoihan olla, ettei Itänapa sijaitsisikaan lainkaan kuivalla maalla.
Viime silauksena aluksen varustukseen päätettiin lisätä batyskafi, eli pienoissukellusvene, joka on laskettavissa ilmalaivan gondolin alta suoraan veteen. Tästä syystä sukellusveneen torni saattaa lukijasta vaikuttaa hieman ylimitoitetulta, mutta sukellusveneen piti tietenkin olla muodoltaa sellainen, että se ylettää ilmalaivan pohjasta mereen turvallisesti, ilman että ilmalalivan moottorigondolit kastuvat. 



Kuvassa kapteeni "Total" Jirk tekee joitakin teknisiä havaintoja pieonossukellusveneen rungosta ja ylipääkonemestari Wright Brothers kirjaa nämä tärkeät seikat huolellisesti muistiin.


Nyt tarvitsee enää laskea vaijerit irti ja lähteä kohti kartoittamattomia alueita, joihin edes kukaan suuri valkoinen metsästäjä ei ole ennen mennyt. Näin juhlallisesti torvisoittomusiikin ja hilpeiden marssien saattamana siis lähdemme vaaralliselle matkallemme, jolta emme ehkä palaa... vuosiin.


J.E. Jirk