tiistai 8. helmikuuta 2011

Fischerprizen neitsytmatka.

A/S/S Fishcherprize, 8.2. -11

Otteita kapteenin kapteenin lokikirjasta. En paljasta tässä lähtöhetkeämme tarkemmin, koska siitä muutoin voisivat kilpailijamme laskea suhteellisen nopeutemme. Jätän myös tarkemman reittimme kuvailematta, jotten paljastaisi tämänhetkistä kurssiamme. Itänavan löydyttyä voin julkaista tarkan kuvauksen matkastamme. Tällä erää vain nämä ylimalkaiset viittaukset ja kuriositeetti, johon törmäsimme matkallamme.

Kiireessä ja yön pimeydessä lähdimme kohti viimeisiä tuntemattomia korpimaita. Kisa kohti Itänapaa oli jo täydessä käynnissä ja kilpakumppanimme etenevät kaukana edellämme. Miehistön rekrytointi on yhä kesken, mutta sekä miehistö, polttoaine että muonavarat ovat täydennettävissä matkan varrelta. Ensimmäinen etappi matkalla itään on Hindukushin vuoristo. Ilman sen suurempaa selittelyä valitsin sen kohteeksi koska: a) Se sijaitsee kaukana idässä. b) Kaikki suuret valloitukset aina tehdään ylittämällä Hindukush...

Valitettavasti myöhäisen lähtöhetkemme ja tästä aiheutuvan pimeyden tähden, emme saaneet lainkaan onnistunutta fotografista aineistoa uljaasta lähdöstämme. Kuin varkaat yössä lipesimme tähtitaivaalle...

Sinä aamuna olimme vuoriston yllä, ja mitä havaitsimmekaan. Epäilyttävä ja karvainen, mutta jättimäinen olento viiletti lumista vuorenkylkeä. Jalkauduimme oitis seikkailun toivossa vuorensivulle ja aloitimme jäljityksen.

Observoin otusta tehokkailla ilmalaivaston bi-okulaareillani ja havaitsin sen olevan jonkinlainen humanoidi.

Niinpä otin heti "Ukkoslapsen" luotettavan Krnk-nallilukkokiväärini ja ammuin sen.

Ylpeä metsämies saaliineen. Eipä monella ole enää tämän jälkeen tilaisuutta ampua moista hirmua.

Alukseni lääkintäupseeri ja luonnontieteilijä Frau Doktor Patricia Stein vahvisti ampumani humanoidin äärimmäisen harvinaiseksi lumimieheksi eli Jetiksi. Fotograafisen aineiston tarjoaa matkamme virallinen taltioija Dársall Fionn ja Royal Paine Society.
Seikkailu jatkuu...



Jan E. "Total" Jirk

7 kommenttia:

  1. Olen kuvitellut tämän huimaavan etsinnän ajan, että mikään tieto tai ilmiö ei voisi enää kiihoittaa ja värisyttää sieluani, mutta nyt minun käy jo mahdottomaksi puhuminen tai kirjoittaminen. Olen ylpeä saadessani onnitella kollegani ja ilmalaivailutoverini kapteeni Jirkin valtaisaa saavutusta. Odotan aivan veri innostuksen kuumeesta kiehuen, että saamme nähdä lähetä tämä hirvityksen.
    Oma matkamme jatkuu, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että Itänapa on lähellä. Tosin... minusta tuntuu, että kierrämme kehää. Ja mikä karmivinta--- olemme olleet näkevimämme lumessa suuren saappaan painamia jälkiä. Peloittavaa, silti samalla innoittavaa.

    VastaaPoista
  2. Viikseni väpättävät innostuksesta kun ajattelenkin Jan E. Jirkin ja Krnk-nallilukon saumatonta yhteistoimintaa.

    Voi sitä ruudintuoksua ja lumivyöryjen määrää mitä maailmassa äsken tapahtui. Mielestäni tieto pitää heti, yhtään panttaamatta, vuotaa The DailyLeaksiin tai johonkin muuhun arvovaltaiseen Sir Julian Assasinin omistamaan, riippumattomaan, mediaan.

    Silmissäni vilkkuvat jo otsikot: Jeti on kaadettu! Itänavalla Tungosta! Kuulen jo morsettimien nakutuksen kun viesti kiirii ympäri galaxiamme. Kiitos Jirk!

    VastaaPoista
  3. Toden totta, hyvä Rompuylon! Tungosta, indeed!

    VastaaPoista
  4. Oivallisia uutisia kerta kaikkiaan!

    Tuo jetin kaato sai metsästäjänvereni sykkimään kiivaammin. Pitää ehdottaa Rutgerille, että pidämme pienen tauon naparetkeen ja etsimme muutaman sipooriantigerin tähtäimiimme.

    VastaaPoista
  5. Viikset jännityksestä viipottaen luen uutisia jotka ovat saavuttaneet Meidät Kotipuolessa. Kuka löytää Itänavan, mitä hirviöitä matkalla vielä kohdataan, kuinka käy A/S/S Fishcherprizen vuorten ylityksessä? Entä jos Ilmalaivailualus saavuttaa Ensimmäisen Retkikunnan ja sen aiheuttamat ilmapyörteet (aiheuttaahan se ilmapyöreitä, eikös?) eksyttävät Ensimmäisen Retkikunnan, jonka Arvon Jäsenien muonavarat ymmärtääkseni ovat lähes lopussa, vaan sisuahan ei puutu!

    Tulee aivan Nuoruus mieleen ja olisi niin kerrassaan mukavaa saada itsellenikin Retkikunta, mutta Itänavan suhteen luulen pelin olevan jo menetetty!! Mutta tuleehan niitä uusia löydettäviä kohteita, Maailmamme on ihmeitä pullollaan!!

    VastaaPoista
  6. Maailma on totta tosiaan ihmeitä täynnä. Ajatella, että joukossamme vaeltaa - korjaan, vaelsi - sen kaltainen otus kun on lumimies!

    Hän lieneekin todella ainoa laatuaan, sillä tuskin voidaan olettaa luminaista kuitenkaan olevan olemassa. Eihän sellaista ole ikiaikaisten kansojen vanhoissa myyteissä koskaan kuvattu, saati luolamaalauksissa.

    Muistan lukeneeni eräästä tieteellisestä artikkelista, että itse Lumimiehen arvellaan liikkuneen jääkauden jälkeisinä aikoina myös nykyisen eteläisen Suomen alueella. Tästä on merkkinä ja todistuksena lumimiehen pyytämistä varten punottua verkkoa esittävä kalliomaalaus. (Muistatte varmasti hyvät kollegat sen kesäisen piknikin verrattomien isäntiemme Elielin, Hermannin ja Armaan luona Kirkkonummella, kun rakas musikaalisuuden lahjalla siunattu säveltäjäystävämme Jean sattumalta tuon peruskallioomme talletetun kuvan löysi!)

    Ikiammoisista ajoista on siis ihminen pyrkinyt tämän salaperäisen ja ihmiskaltaisen olennon pyydystämään. Ja sitä suurempi on siis urhean kapteeni Jirkin glooria.

    VastaaPoista
  7. Jännittävää, toden totta! Mutta kulttuurintutkijan mieleni ei tiedä, pitäisikö sen iloita vai suruita tästä lumimiehen löytymisestä ja hänen maallisen vaelluksensa brutaalista päätöksestä - olisimmehan kenties voineet oppia häneltä jotain! Nyt emme koskaan saa tietää, puhuiko hän, ja jos puhui, niin mitä kieltä! Missä hän asui, mitä hän söi? Oliko hänellä jumalia? Hyvänen aika, niin monta kysymystä ikuisiksi ajoiksi vaille vastausta!

    VastaaPoista