torstai 3. helmikuuta 2011

Etenemme jälleen!

Eilen heräsimme kirkkauteen.



"Mitä tämä on!?" huudahtivat monet. Lumimyrsky oli vihdoin hellittänyt ja näimme jälleen taivaan sinen. Ilman suojalaseja olisimme varmasti menettäneet näkömme! Lunta oli kasaantunut valtaviksi vuoriksi ympärillemme.



Mutta, ei ollut aikaa hukattavissa, oli heti jatkettava matkaa! Olimmehan saaneet huolestuttavia uutisia kotopuolesta. Muutkin voimat olivat liikkeellä.

Taivalsimme väsyneinä koko valoisan ajan. Onneksi vuosi on taittunut kohti uutta kevättä ja valoa on jo huomattavasti enemmän kuin aikana jolloin hautauduimme suojakammiimme. Siitä tuntuu olevan niin kovin kauan...

Löysimme suojaisen leiripaikan ja pystytimme laitteemme, jotta saisimme nämä uutiset välitettyä toimitukseen. Olemme siis jälleen matkalla kohti tuntematonta. Tunnen sisälläni että me lähestymme jotain, jotain meitä kaikkia suurempaa!

Olen havainnut merkkejä myös muissa, hekin tuntevat sen. Levottomuutta. Kukaan ei kuitenkaan sano sanaakaan, sillä aikamme lumiluolassa muutti meitä kaikkia. Olen kuitenkin lähes varma että saamme karistettua päältämme tämän omituisen pölyn matkamme edetessä. Toivon myös että laskelmani muonavarojen riittävyydestä ovat onnistuneet. Olisi kovin ikävää jos paluumatkalle ei jäisi mitään. En ole kertonut vielä muille mitä kannan repussani. Suojelen sitä niin pitkään kuin kykenen.


Sen lisäksi että sydänalaani hieman kouraisee tuo vääjäämätön veto, myös kaikki laitteemme tuntuvat sekoilevan. Huonoina hetkinäni tieteelliseen tutkimukseen orientoituneet aivoni tuntuvat harhailevan ja kuvittelen muassamme olevan jotain näkymätöntä! Joku joka salaa heittelee ja venkoiluttaa kiikareitamme ja kaukoputkiamme mitä kummallisiin suuntiin. Ajatelkaa, minä! Kerrassaan häpeällistä.



Liitän raporttiin vielä muutaman fotograafin jotta tiedätte, että me etenemme.

4 kommenttia:

  1. Mitä rohkeutta!

    Kirjekyyhkyseni ovat varmasti paleltuneet kun eivät ole palanneet. Laitoin teille urhoollisuuspostia tulemaan ja pussillisen mainioita rommirusinoita. Kyyhkyni on ruskea siksi, että tunnistaisitte sen paremmin ja laitoin sille myös warmuuden varoiksi pienet sukset jalkaan ja pienen villapipon.

    Laitoin kyyhkyseni matkaan myös varakompassin, joka on varustettu itänapaneulalla, koska epäilen yhä kaakkoisnavan huijaavan retkikuntaanne. Varokaa ettette käwele ympyrää!

    VastaaPoista
  2. Itänapaloki 3.2.11.
    Rakas päiväkirja. Olemme jälleen liikekannalla ja ei hetkeäkään liian aikaisin. Britannialainen christmas pudding jonka Amilie löysi reppunsa pohjilta pelasti kyllä henkemme, mutta tuo mitä vahvimpaan viinaan hukutettu penteleen kaakku, ainoana nesteenä meitä virvoittnut portviini ja viikoiksi venynyt epätodellinen elo loputtoman lumimassan ympäröimänä ovat vanginneet mieleni unen ja valveen välitilaan ja minua vaivaavat valveillakin painajaiset joissa rakkaimmat seikkailijatoverini muuttuvat silmieni edessä pitkään mantteliin verhoutuneeksi tulta syökseväksi hirviöksi jolla on monokkeli silmällään ja vain vaivoin saan ravistettua tuon näyn herättämän kauhun harteiltani. En ole hiiskunut tästä retkikunnan muille jäsenille sanaakaan.

    Nyt tuuli on onneksi vihdoin kääntynyt ja lumisade lakannut. Tuuli tulee maalta päin, mikä tarkoittaa, että selkeää ilmaa kestää ainakin kolme päivää. Meitä ympäröivän lumisen autiomaan raikkaat tuulet toivottavasti selvittävät pääni. Erinomaisesti retkuettamme virkisti myös maukas kyyhkyspata, jonka ilmeisesti Mr Frost ja H.M Globin jostain meille taikoivat.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille jumalille, että me liikumme jälleen! Vaikka arvostan ja rakastan seikkailijaystäviäni yli kaiken, olen silti ollut hieman huolissani siitä, miten suljettu tila ja wäkewät eväät ovat alkaneet heihin vaikuttaa. Goblin mutisee välillä itsekseen jostain näkymättömistä voimista (mikä on hänen tapauksessaan selvä oire jostain vakammasta), ja Helin silmiin ilmestyy välillä lähes pakokauhuinen katse, kun hän seurailee meitä muita. Amelien paidasta on auki jo kaksi nappia.

    Itsekin sinnittelen juuri ja juuri järjissäni - omatuntoni ei sallinut minun kajota kyyhkyspataan, vaikka sen tuoksu meinasikin sekoittaa kaikki aistini. Mutta minä pysyin lujana ja söin padasta vain rommirusinat (en tiedä mistä ne olivat ilmestyneet). En muista koska viimeksi olisin ollut selvinpäin.

    Jokin outo voima vetää meitä puoleemme magneetin tavoin. Se on yhtäaikaa sekä pelottavaa että toivoa herättävää. Olemme ehkä sittenkin oikeilla jäljillä!

    ps. Ikävöin Rompylonia ja toivon, että saamme retkemme mahdollisimman pian voitokkaaseen päätökseen.

    VastaaPoista
  4. Mitä kummastusta!

    Joku ihailija on lähettänyt kyyhkysiä, rusinoita ja lemmenlepertelyjä rakkaalle Serpentiinalleni. Woisin melkein sanoa, että kyyhkyslakkani kuningatar yhdessä kaukomatkailija kaunottarien kanssa on miltei waarassa! Onneksi mr.Frost on paikalla. Oloni on kovin huojentunut.

    VastaaPoista